Kuukauden Wellbeing Superstar: rohkeasti mukaan, porukassa onnistumme
Wellbeing Superstars 12 lokakuuta, 2023
Kuukauden Wellbeing Superstar Marita Vihervuori toimii kirjanpidon erityisasiantuntijana Provincia Oy:lla. Marita on ottanut osaa Provoncia ArkiOn -valmennukseen, joka on osa Provincia Oy:n ja Wellbeing Superstars by Liikkuva Suomen aloittamaa yhteistyötä.
Millaisia hyvinvoinnin oivalluksia valmennus on herättänyt?
Olen ollut monissa hyvinvointivalmennuksissa mukana kehittääkseni omaa hyvinvointiani. En ole juurikaan oppinut uutta, mutta valmennus muistuttaa, kuinka tärkeitä nämä asiat ovat.
Oletko tehnyt jotain muutoksia hyvinvointisi eteen?
Olen yrittänyt tämän valmennuksen myötä keskittyä rauhoittumaan iltaisin ja menemään aikaisemmin nukkumaan.
Minulla on yleensä aina jonkinlainen valmennus käynnissä. Nyt on Ritun eli Riitta-Liisa Roposen hiihtovalmennus, joka kestää 10 kuukautta. Valmennuksessa edetään nousujohteisesti ja kehitetään kuntoa monipuolisesti talven hiihtoja ajatellen.
Oletko saanut tukea kollegoilta hyvinvointisi tukemiseen tai jakanut tukea itse?
Olemme keskustelleet muutamien kollegojen kanssa siitä, mitä kukin on hyvinvoinnin eteen tehnyt. Vähän olemme myös puhuneet pyöräilystä, pyöräilyvarusteista- ja reiteistä. Vaelluskengät ovat myös nousseet puheenaiheeksi.
Miten yhteisöllisyyttä ja työyhteisön hyvinvointia voidaan kehittää työpaikalla, jossa työntekijät tekevät projektityötä eri paikoissa ja osa porukasta on toisessa maassa?
Välillä voisi pitää vaikka yhteisiä Teams-palavereita niiden kanssa, joita hyvinvointiasiat kiinnostaa. Voisimme porukalla sparrata toisiamme ja sopia esimerkiksi, mitä treenejä tehtäisiin vapaa-ajalla yksilöinä ja yhdessä. Toiset liikkuvat paljon, toiset vähemmän. Olisi mahtava, että kokeeneemmat jakaisivat tietoa muille ja innostaisivat liikkumaan.
Millaisia terveisiä haluat lähettää niille, jotka kaipaavat muutosta?
Rohkeasti mukaan, sillä porukassa me onnistumme hyvin! Toisten kannustaminen monesti auttaa ja siitä saa virtaa, vaikkei itse jaksaisikaan.
Liike on lääke! Minulla on vasemmassa lonkassa kohtalainen nivelrikko, jonka saan pidettyä tällä hetkellä hyvässä kuosissa huolehtimalla, että lihakset ovat kunnossa ja liikun riittävästi. Olin flunssan vuoksi melkein kaksi viikkoa tekemättä mitään ja huomasin, kuinka tärkeää liikkuminen on. Yleensä liikunta auttaa moneen asiaan, fyysisesti ja henkisesti.
- joulukuuta 2024 (2)
- marraskuuta 2024 (1)
- lokakuuta 2024 (1)
- syyskuuta 2024 (1)
- elokuuta 2024 (1)
- kesäkuuta 2024 (4)
- toukokuuta 2024 (2)
- huhtikuuta 2024 (1)
- maaliskuuta 2024 (2)
- helmikuuta 2024 (2)
- tammikuuta 2024 (1)
- joulukuuta 2023 (3)
- marraskuuta 2023 (2)
- lokakuuta 2023 (2)
- syyskuuta 2023 (1)
- elokuuta 2023 (12)
- kesäkuuta 2023 (4)