Hyvinvoiva johtaja - menestyvä yritys
Wellbeing Superstars 24 syyskuuta, 2024
Nykypäivän johtajilta ja esihenkilöiltä vaaditaan enemmän kuin koskaan ennen. Esihenkilöiden on pysyttävä mukana jatkuvien muutosten myllerryksessä.
Johtaminen ei enää tarkoita vain strategian ja liiketoiminnan hallintaa, vaan myös työntekijöiden hyvinvoinnin huomioon ottamista ja edistämistä. Tutkimukset ja myös meidän valmennuksemme ovat osoittaneet, että hyvinvoivat työntekijät ovat tuottavampia, heillä on vähemmän sairauspoissaoloja ja he ovat sitoutuneempia työhönsä. Tämän vuoksi työntekijöiden hyvinvointi on noussut yritysten strategiselle agendalle, ja johtajilla on keskeinen rooli sen edistämisessä. Hyvinvoinnin tukeminen edellyttää myös sitä, että johtaja itse on tasapainossa – vain hyvinvoiva johtaja voi johtaa kestävällä tavalla.
Tässä muuttuvassa maailmassa, jossa stressi ja uupumus ovat valitettavan yleisiä, esihenkilöiden on omaksuttava uusia tapoja tukea sekä omaa että tiimiensä jaksamista. Vain hyvinvoiva esihenkilö voi toimia tehokkaasti, inspiroida muita ja johtaa kestävällä tavalla, joten on tärkeää pitää itsestään huolta. Ilman riittävää fyysistä ja henkistä palautumista esihenkilönkin stressitasot nousevat, mikä vaikuttaa negatiivisesti paitsi omaan jaksamiseen, myös päätöksenteon laatuun ja vuorovaikutukseen tiimin kanssa. Kun esihenkilö pitää huolta omasta jaksamisestaan, hän pystyy luomaan paremman työympäristön ja tukemaan koko organisaation hyvinvointia ja menestystä.
Haasteiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin kamppailemaan, me autamme teitä mielellämme näiden haasteiden edessä. Toteutamme työpajavalmennuksia esihenkilöille ja johdolle hyvinvoinnista, vuorovaikutuksesta sekä johtamistaitojen kehittämisestä. Valmennukset toteutetaan työpajoina, joissa pysähdytään käsiteltävän teeman aiheeseen reflektoimaan omaa ja työyhteisön toimintaa. Työpajatoiminta auttaa kehittämään omia johtamistaitoja sekä nostaa esiin työhyvinvointiin liittyviä asioita. Esihenkilö johtaa omalla esimerkillänsä, joten on hyvä oikeasti pysähtyä tarkastelemaan omaa jaksamista ja työkykyyn liittyviä elämäntapoja. Valmennus voi olla päivän kestävä työpaja tai pitkäjänteisempi ja syvemmälle pureutuva työpajasarja. Lue lisää yritysjohdon työpajavalmennuksista ja jätä tarjouspyyntö.
Työpajojen aiheita ovat mm.
Muutosjohtaminen - Miten edistetään innovatiivisuutta organisaatiossa ja sopeudutaan muutoksiin.
Stressinhallinta ja hyvinvointi - Kuinka huolehtia omasta fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnistaan esihenkilöroolissa.
Hyvinvoiva johtaja osana menestyvää liiketoimintaa - Johtajuus vaatii ikuista oppimista asioista ja ihmisistä. Onnistuakseen on tunnettava itsensä ja johdettava tietoisesti myös omaa hyvinvointia.
Johtamistaitojen kehittäminen - Vuorovaikutus ja ajanhallinta.
Tiimityön tehostaminen ja motivaation ylläpito
Lue, kuinka Provincialla esihenkilöt ovat hyvinvoinnin ytimessä.