Siemens Osakeyhtiössä panostetaan henkilöstön hyvinvointin
Wellbeing Superstars 5 lokakuuta, 2023
”Uskomme, että vain tasapainoiset ja hyvinvoivat huippuammattilaisemme pystyvät tukemaan asiakkaita merkittävissä hankkeissa ja siten vastaamaan myös yhteiskunnan merkittäviin haasteisiin”, kertoo Siemens Osakeyhtiön CEO Janne Öhman asian merkityksellisyydestä liiketoiminnassa.
Wellbeing Superstars by Liikkuva Suomi ja Siemens Osakeyhtiö aloittivat vuonna 2020 laajan hyvinvointiyhteistyön, koska Siemensillä halutaan panostaa entistä enemmän ihmisiin, jaksamiseen, hyvinvointiin ja yhteisöllisyyteen. Siemens on teknologian edelläkävijä monella rintamalla, mutta mitä enemmän liiketoiminnassa on tavoitteita, sitä enemmän pitää tänä päivänä investoida myös liiketoiminnan moottoriin – ihmisiin.
Siemensin HR-johtaja Heidi Moilanen painottaa, että taikatemppujen aika on ohi: ”Haluamme tukea henkilöstömme hyvinvointia pitkäjänteisesti. Kyseessä ei ole vain yksittäinen projekti, vaan yrityskulttuuriin liittyvä perusarvo, joka on läsnä koko ajan. Tämä vaatii kuitenkin aktiivisia tekoja ja johtamista. On hienoa, että kyseessä on johdon tukema ja henkilöstön eteenpäin viemä kokonaisuus, johon kaikilla on mahdollisuus osallistua.”
Wellbeing Superstars by Liikkuva Suomi ja Siemens Osakeyhtiö tekivät jo vuosien 2020–21 taitteessa laajan kuuden kuukauden mittaisen pilottijakson, jossa koeponnistettiin Liikkuvan Suomen muutosjohdettua konseptia Suomessa ja Baltiassa. ”Konseptissa muodostetaan aina ohjausryhmä, joka suunnittelee ja ohjaa toimintaa muun muassa kaikilta osallistujilta saadun palautteen mukaisesti. Jokaisen ääni saadaan kuuluviin ja eikä ketään jätetä ulkopuolelle. Ylimmän johdon ja lähijohdon sparraaminen ja sitouttaminen ovat tärkeitä avaintekijöitä haluttujen lopputulosten aikaansaamisessa”, kertoo Wellbeing Superstars by Liikkuva Suomen toimitusjohtaja Antti Luukkanen.
Pilottijakson jälkeen kokonaisuuden jalkautus koko yhtiöön Suomessa ja Baltiassa mietittiin huolella lukuisissa yhteisissä etäkokouksissa. Kick-off pidettiin syyskuun 2021 alussa ja koko henkilöstölle tarjottiin hyvän vastaanoton saanutta energiatestiä, jonka perusteella päästiin näkemään tärkeimmät painopistealueet fyysisen ja henkisen jaksamisen kannalta. ”Kun tiedetään datan avulla missä ollaan, on helpompaa suunnitella seuraavia askeleita. Käytämme teknologiaa silmien avaamiselle nykytilasta sekä yksilön että yhteisön osalta”, Luukkanen jatkaa.
Siemensin tuotepäällikkö ja yhteistyön yksi avainhenkilö Ilkka Ahokas jatkaa: ”Yhteisöllisyyden lisääminen on ollut keskeinen osa hyvinvointimme rakentamista, ja siksi painotamme sen tärkeyttä ja tuemme sitä. Näemme vaikutusta myös liiketoimintaan, koska parhaimmat ideat syntyvät yhteistyön kautta. Siemens Osakeyhtiöllä on useita toimipisteitä sekä Suomessa että Baltiassa, ja olemme oppineet tuntemaan toisiamme paremmin työasioiden ulkopuolelta. Samalla rakennamme luottamusta kohtaamisten kautta.”
Yhteistyölle ei ole asetettu päättymispäivää vaan se jatkuu toistaiseksi, koska hyvinvointikulttuuria on tarkoitus kehittää oikeaan suuntaan rauhassa, askel kerrallaan. Mukana on yhtiön koko henkilöstö Suomessa ja Baltiassa, seuraava askel otetaan kuormituksen hallinnan ja palautumisen suuntaan. Mukaan tulee tässä vaiheessa myös oman kehon akun ja kuormituksen tilaa sykevälivaihtelusta mittaavat laitteet. Jokainen osallistuja saa itse päättää kuinka paljon laitetta haluaa arjessaan käyttää.
”Ihmiset ovat kaikissa yrityksissä enemmän tai vähemmän piipussa, niin henkisesti kuin fyysisesti, eikä pitkään jatkunut poikkeustilanne ole helpottanut varsinkaan henkistä puolta. Liikkuva Suomi tuo mukanaan valmennusmaailman ja teknologian parhaat työkalut, jotka jalostetaan kaikkien käyttöön yksinkertaisilla otsikoilla ja tehtävillä. Kun nämä käsitellään tiimikokouksissa, kaikkien ääni saadaan kuuluviin. Käytännössä riittää, kun otsikon miettimiseen varataan viisi minuuttia viikosta, joten asiaan sitoutuminen ei ole myöskään ajankäytöstä kiinni. Yhteisön ja oman tiimin tuki on merkittävässä roolissa jokaisen motivoinnissa.”
” Siemens on loistava suunnannäyttäjä muille – teknologian lisäksi myös ihmisten jaksamiseen panostamisessa”, Luukkanen muotoilee loppuun.
Lisätietoja:
Heidi Moilanen, HRD Siemens Osakeyhtiö: heidi.moilanen@siemens.com, +358 44 525 3990
Antti Luukkanen, CEO Liikkuva Suomi: antti.luukkanen@liikkuvasuomi.fi, +358 44 381 3336
- joulukuuta 2024 (2)
- marraskuuta 2024 (1)
- lokakuuta 2024 (1)
- syyskuuta 2024 (1)
- elokuuta 2024 (1)
- kesäkuuta 2024 (4)
- toukokuuta 2024 (2)
- huhtikuuta 2024 (1)
- maaliskuuta 2024 (2)
- helmikuuta 2024 (2)
- tammikuuta 2024 (1)
- joulukuuta 2023 (3)
- marraskuuta 2023 (2)
- lokakuuta 2023 (2)
- syyskuuta 2023 (1)
- elokuuta 2023 (12)
- kesäkuuta 2023 (4)