Pohjantähden aktiivisuushaaste – huimia lukuja ja upeita saavutuksia
Wellbeing Superstars 19 kesäkuuta, 2024
Pohjantähden kymmenen viikon aktiivisuushaaste on saanut työyhteisön liikkumaan uskomattoman hienolla tavalla. Haasteen tulokset ovat vaikuttavia: keskimääräinen parannus aktiivisuudessa on ollut 142 %. Tämä tarkoittaa, että sekä tiimi- että henkilötasolla aktiivisuus on yli kaksinkertaistunut. Kymmenen viikon aikana Pohjantähden työntekijät keräsivät yhteensä huimat 839 866 minuuttia liikuntaa. Tämä vastaa 583 päivää eli 1,6 vuotta yhtäjaksoista aktiivisuutta! Henkilötasolla tämä tarkoittaa keskimäärin 10,5 tuntia liikuntaa viikossa per henkilö.
Pohjantähden henkilöstöjohtaja Kati Knopp-Nyholm kertoo, että haasteella on saatu aktivoitua henkilöstöä liikkumaan enemmän ja haasteen etenemisen seuranta on ollut helppoa: “Tämä ei ollut vain aktiiviliikkujille kannustava haaste, vaan ihan kuka tahansa saattoi menestyä tässä. Lisäksi joukkuemuotoisena se kivasti lisäsi myös yhteisöllisyyttä. Kolmantena plussana oli myös Wellbeing Superstarsin tarjoama tekninen toteutus pisteiden keräämiseen ja raportointiin.”
Haaste toteutettiin tiimeissä ja paras tiimi saavutti upean parannuksen aktiivisuuteensa aktiivisuusprosentin ollessa käsittämättömät 587 % lähtötilanteeseen verrattuna. Tämä tarkoittaa, että he ovat liikkuneet 6,87 kertaa enemmän kuin haasteen alkaessa. Pohjantähden yritysmyyntipäällikkö Ville Puotila toimi voittajatiimin kapteenina. Puotila kertoo tiiminsä menestysreseptin olleen arkiliikunnan lisääminen: “Aloimme huomioimaan arjessa asioita, joita voitaisiin tehdä toisin liikkumisen näkökulmasta. Joka päivä saatiinkin pienillä asioilla arkiliikuntaa huomattavasti lisättyä. Kaikki tiimistämme ei harrasta hikiliikuntaa, joten pienellä kynnyksellä oli helppoa tulla mukaan:” Puotila ajattelee myös leikkimielisen kisan saaneen porukan liikkeelle: “Myyntiporukalle kun laittaa kisan pystyyn, niin kyllähän se motivoi ihan eri tavalla.”
Puotila on kiitollinen, että Pohjantähti haluaa tukea henkilöstön työkykyä ja työhyvinvointia muun muassa haasteita järjestämällä. Pohjantähden aktiivisuushaaste onkin onnistunut tuomaan lisäarvoa työpaikan arkeen, parantamaan työntekijöiden aktiivisuutta sekä innostamaan työntekijöitä liikkumaan enemmän. Aktiivisuushaaste myös osoittaa, että yhteiset tavoitteet ja haasteet voivat motivoida ja inspiroida työyhteisöä parantamaan hyvinvointiaan sekä luomaan parempaa yhteishenkeä.
Haasteeseen osallistui kaiken kaikkiaan 20 tiimiä ja 133 henkilöä. Keskiarvoinen aktiivisuusmäärä nousi 2,4 kertaiseksi lähtötilanteeseen nähden. Kati Knopp-Nyholm kertookin olevansa erityisen tyytyväinen henkilöstön suoritukseen: “Tulokset ovat kerrassaan upeat, ja osallistujamäärä oli oikein hyvä! Olen todella tyytyväinen.” Lisäksi Knopp-Nyholm kertoo, että haaste on saanut aikaan myös uusia toimintatapoja tiimeissä tai henkilötasolla: “Olen kuullut useamman kertovan, että keskinäinen kisailu kannusti liikkumaan lisää. Yksi porukka kertoi myös aloittaneensa yhteiset etänä toteutettavat taukoliikuntahetket, joihin jokainen kehittää oman liikkeen. Ryhmäläiset kertoivat tämän lisänneen vireyttä, ja olleen lisäksi ihana piristys, kun naurua on riittänyt kavereiden jumppaliikekeksinnöille.” Aktiivisuushaasteen ja loistavien tulosten rohkaisemana on hyvä jatkaa kohti entistä aktiivisempaa ja terveempää työyhteisöä.
Wellbeing Superstarsin toimitusjohtaja Antti Luukkanen summaa haastetta ja lukuja tyytyväisenä näin: “Halusimme tehdä yhteistyössä jotain eri tavalla kuin aiemmin, ja otimme pääkohderyhmäksi heidät, jotka eivät ole himoliikkujia jo valmiiksi. Ihmisillä on keskimäärin kuormitus ja palautuminen aika heikosti tasapainossa, joten ei ole ihme, ettei arjen aktiivisuuteen tahdo riittää virtaa. Tulokset ja aiemmat kommentit puhuvat sen puolesta, että onnistuimme löytämään arjesta aikaa ja motivaatiota liikkumiselle, joka puolestaan tuo sopivasti mitoitettuna vastapainoa myös henkiselle kuormalle. Äärimmäisen hienoa tehdä yhteistyötä Pohjantähden kaltaisen yrityksen kanssa, joka ei halua mennä henkilöstön hyvinvoinnissakaan sieltä, missä aita on matalin, vaan haluaa olla edelläkävijä ja näyttää suuntaa myös muille. Tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä eteenpäin!”
Keskiarvoinen parannus: 142 %
Aktiivisuuden kasvu: 2,4-kertainen
Kokonaisaktiivisuus: 839 866 minuuttia (583 päivää / 1,6 vuotta)
Henkilökohtainen keskiarvo: 10,5 tuntia viikossa per henkilö
- joulukuuta 2024 (2)
- marraskuuta 2024 (1)
- lokakuuta 2024 (1)
- syyskuuta 2024 (1)
- elokuuta 2024 (1)
- kesäkuuta 2024 (4)
- toukokuuta 2024 (2)
- huhtikuuta 2024 (1)
- maaliskuuta 2024 (2)
- helmikuuta 2024 (2)
- tammikuuta 2024 (1)
- joulukuuta 2023 (3)
- marraskuuta 2023 (2)
- lokakuuta 2023 (2)
- syyskuuta 2023 (1)
- elokuuta 2023 (12)
- kesäkuuta 2023 (4)