Osuuskauppa Maakunta: Hyvinvoinnin ilosanomaa Suomen innostavimmalla työpaikalla
Wellbeing Superstars 16 elokuuta, 2023
Seitsemän Osuuskauppa Maakunnan yksikköä on hypännyt mukaan Wellbeing Superstars by Liikkuva Suomen työhyvinvointivalmennukseen, matkalle kohti parempaa arkea.
Wellbeing Superstarsin valmennuspäällikkö Tiina Ven kertoo valmennuksen taustoista: ”Meille liike tarkoittaa sekä sisäistä että ulkoista liikettä, mutta myös paikallaanoloa ja pysähtymistä. Olen tehnyt työtä kuntoutuksen ja liikunnan parissa yli 30 vuotta ja nähnyt, kuinka huonosti yksittäiset keppijumppakonseptit toimivat ja kuinka haastavaa arjen ja työn tasapainottaminen joskus on.”
”Osuuskauppa Maakunnassa työhyvinvointi on nostettu yhdeksi tärkeäksi työasiaksi muiden rinnalla. On mahtavaa olla mukana tässä projektissa innostamassa ja motivoimassa kaikki pilottitiimien jäsenet liikkumaan, lepäämään, syömään terveellisemmin ja voimaan paremmin asiantuntijoiden opastuksella.”
Wellbeing Superstarsin työhyvinvointivalmennuksen kuukausittaiset teemat ja viikoittaiset harjoitukset keskittyvät levon, liikunnan ja mielen tasapainottamiseen. Työhyvinvoinnista ja työssä jatkamisesta tehdään koko tiimin yhteinen asia.
”Me ihmiset ollaan kokonaisuuksia, ja kun arki on balanssissa niin työkin rullaa. Kaikki me voisimme pitää itsestämme parempaa huolta ja tähän ajatukseen pureudumme myös valmennuksessa. Kestävät elämäntapamuutokset harvoin onnistuvat kertarykäisyllä. Polku aitoon muutokseen kuljetaan askel kerrallaan”, Tiina avaa valmennusfilosofiaa.
Osuuskauppa Maakunnalle valmennusyhteistyö Wellbeing Superstarsin kanssa on jatkoa pitkäjänteiselle henkilöstön hyvinvoinnin tukemiseen tähtäävälle kehittämistyölle ja vuoden 2022 Suomen innostavin työpaikka -kilpailun voitolle.
Maakunnan 500 työntekijää tekevät vaativaa, fyysistä vuorotyötä ja siksi työssä jaksaminen ja oman työkunnon ylläpitäminen ovat ensiarvoisen tärkeitä. Maakunta on myös kasvava organisaatio, joka haluaa profiloitua pidettynä ja haluttuna työpaikkana.
Maakunnan työntekijöistä 80 % on osa-aikaisia ja 20 % kokoaikaisia, mutta työhyvinvointivalmennus ja muut henkilökuntaedut ovat kaikille samat – osa-aikaisten työntekijöiden sitouttaminen työpaikkaan on Maakunnalle tärkeää.
Maakunnan toimitusjohtaja Hannu Pelkonen iloitsee uudesta valmennusohjelmasta: ”Ihmiset ovat Maakunnan tärkein voimavara ja heistä haluamme pitää huolta. Vuorotyö, asiakaspalvelu ja päivittäistavarakaupan hektinen vauhti tekevät arjessa jaksamisesta haasteellista ja siksi haluamme panostaa kokonaisvaltaiseen ja tasapainoiseen työhyvinvoinnin kehittämiseen koko porukan kesken.”
Maakunnan seitsemän vapaaehtoista pilottitiimiä aloittivat valmennuksen Askeleet hyvinvoivaan arkeen -jaksolla. Monet tiimien jäsenistä ovat jo ottaneet valmennuksen tukena käytettävän HeiaHeia-apin omakseen. HeiaHeian avulla omia hyvinvoinnin tekoja ja arjen pienten päätösten aikaansaamaa muutosta on helppo seurata. Apissa ja tiimipalavereissa myös kannustetaan ja innostetaan kavereita – ja ehkä jossain vaiheessa jopa leikkimielisesti kisaillaan muiden tiimien kanssa. Taukotiloihin on myös rakennettu innostavia hyvinvointiseiniä, joissa jaetaan hyvinvoinnin onnistumisia ja haasteita.
”Työhyvinvointi on Maakunnalle todella tärkeä juttu, mutta vakavaa sen ei tarvitse olla”, nauraa henkilöstöpäällikkö Pia Tuomivaara. ”Me haluamme olla yksi Suomen parhaista työpaikoista ja levittää työhyvinvoinnin ilosanomaa. Haluamme, että meidän porukalla riittää virtaa niin töissä kuin sen ulkopuolellakin.”
Katso Kajaanin uudessa Raatikeskuksen S-marketissa kuvattu video ja henkilökunnan mietteitä siitä, mikä tekee juuri omasta työstä mielekästä.
Artikkeli julkaistu myös Osuuskauppa Maakunnan nettisivuilla.
- joulukuuta 2024 (2)
- marraskuuta 2024 (1)
- lokakuuta 2024 (1)
- syyskuuta 2024 (1)
- elokuuta 2024 (1)
- kesäkuuta 2024 (4)
- toukokuuta 2024 (2)
- huhtikuuta 2024 (1)
- maaliskuuta 2024 (2)
- helmikuuta 2024 (2)
- tammikuuta 2024 (1)
- joulukuuta 2023 (3)
- marraskuuta 2023 (2)
- lokakuuta 2023 (2)
- syyskuuta 2023 (1)
- elokuuta 2023 (12)
- kesäkuuta 2023 (4)