Lammi: rakentamisen ja hyvinvoinnin pioneeri

Lammi on kivirakentamisen markkinajohtaja, jonka tuotteista syntyy kunnianhimoisia ja yksilöllisiä kivitaloja. Lammia ohjaa halu olla yritys, jonka toimia ala seuraa, jonka taloista kuluttaja haaveilee ja jonka ihmisistä pidetään huolta.

Vuonna 1956 perustettu perheyritys ja kivirakentamisen pioneeri haluaa olla edelläkävijä myös henkilöstön hyvinvoinnin saralla. Siksi tammikuussa 2023 lähti käyntiin Lammin ja Liikkuvan Suomen kumppanuus, jonka tavoitteena on tukea työntekijöiden fyysistä ja henkistä jaksamista.

Lammin toimitusjohtaja Ismo Nieminen avaa yrityksen halua investoida henkilöstön kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin: ”Asiat ovat meillä kaiken kaikkiaan todella hyvin. Olemme jo aiemmin panostaneet varsinkin työergonomiaan, työturvallisuuteen ja työterveyspalveluihin. Nyt tahdomme antaa henkilöstölle työkaluja arjessa jaksamisen tueksi ja kannustaa heitä pitämään huolta itsestään myös vapaa-ajalla.”

Kehittyvän ja kasvavan yrityksen työhön tuovat haastetta pääsiäisen ja syyskuun välinen sesonkikiire ja tuotannon kaksivuoroon siirtyminen. Lammin ja Liikkuvan Suomen yhteistyönä starttaava valmennus keskittyykin lepoon ja palautumiseen.

wellbeing-superstars-lammi

Valmennuksen kick-off -tilaisuudessa heräteltiin henkilöstö miettimään oman arjen vahvuuksia.

”Kun työn intensiteetti vaihtelee kausittain paljon, on tärkeää pitää huolta siitä, että sekä kroppa että pää pysyvät kunnossa”, kertoo Liikkuvan Suomen valmentaja Tiina Ven. ”Valmennuksessa keskitymme tunnistamaan mikä tuo meille energiaa, mitkä ovat vahvuuksiamme ja mitä voisimme parantaa arjessamme.”

Myös Lammin markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija Enni Rautiainen iloitsee yhteisestä matkasta kohti parempaa arkea: ”Meille on tärkeää, että Lammi on haluttu, puoleensavetävä työnantaja, jonka työntekijöistä pidetään huolta. Valmennus on lähtenyt hienosti liikkeelle. Heti ensimmäisen viikonlopun aikana valmennusalustalla HeiaHeiassa oli kova pöhinä, kun työkaverit tsemppasivat toistensa hyvinvointi- ja aktiivisuustekoja.”

Lammi on alansa suunnannäyttäjä – ja sitä se haluaa olla myös henkilöstön hyvinvoinnin saralla. Tästä on hyvä jatkaa seuraavat 70 vuotta.