Kuukauden Wellbeing Superstar: työnantaja välittää meistä kun mahdollistaa tällaisen
Wellbeing Superstars 28 elokuuta, 2023
Kuukauden Wellbeing Superstar Sami Anttila on logistiikka-alan ammattilaisena Lammin Betonilla. Sami on ottanut osaa Hyvinvoiva Lammi -valmennukseen, joka on osa Lammin Betonin ja Wellbeing Superstars by Liikkuva Suomen aloittamaa yhteistyötä.
Millaisia hyvinvoinnin oivalluksia valmennus on herättänyt?
Suurin oivallus on ollut se, että työnantaja välittää meistä, kun järjestää tällaista toimintaa. On erityisen tärkeä tukea ikääntyvää työntekijäporukkaa, jotta ihmiset säilyisivät työkykyisenä mahdollisimman pitkään. Töissä kuitenkin vietetään suurin osa ajasta. Pieniä arjen oivalluksia on myös herännyt. Muun muassa avantouintia on hehkutettu meidän porukassa paljon, joten sitä aion ehdottomasti tulevana talvena kokeilla.
Oletko tehnyt jotain muutoksia hyvinvointisi eteen?
Olen alkanut kiinnittää huomiota piilosokerin määriin. Karkit ja herkut ovat paheeni, mutta olen onnistunut vähentämään niitä selkeästi valmennuksen aikana. Lisäksi olen vähentänyt vaaleaa "höttö"-leipää. Keskustelimme porukassa ravinnon merkityksestä ja ajatus nousi sen innoittamana.
Oletko saanut tukea kollegoilta hyvinvointisi tukemiseen tai jakanut tukea itse?
Keskusteluja on käyty. Olen saanut tukea ja myös itse jakanut sitä. Olen itse entinen uniongelmainen ja sparrannut muita siitä, että univaikeuksista voi päästä yli. Uni on kaiken pohja ja olen itse kokenut sen, kuinka pohjamutiin uniongelma voi viedä. Saan olla onnellinen, että nukun nykyään paremmin.
Miten yhteisöllisyyttä ja työyhteisön hyvinvointia voidaan kehittää työpaikalla, jossa työntekijät tekevät projektityötä eri paikoissa ja jopa eri maassa?
Se on iso haaste. Olen huomannut, että viikkopalavereissa olisi tärkeä joka kerta jutella alkuun hyvinvoinnista. Säännölliset faceto-face -tapaamiset ovat myös tärkeitä. Itse soitan säännöllisesti toisen toimipisteen kollegalle ja kyselen kuulumisia. Kun oppii tuntemaan toista ja ymmärtämään mitä toinen tekee työkseen, se lisää yhteisöllisyyttä ja inhimillisyyttä. Tyhy-päivät ovat myös erittäin mukavia ja tärkeitä yhteisöllisyyden kannalta. Keväällä meille järjestettiin sellainen yhdessä Wellbeing Superstars by Liikkuva Suomen kanssa. Päivä oli todella mukava. Pääsimme tekemään tiiminä asioita, kasvattamaan yhteishenkeä ja liikuttamaan kehoa kaikille sopivien aktiviteettien avulla.
Millaisia terveisiä haluat lähettää niille, jotka kaipaavat muutosta?
Pienikin muutos on iso! Parempi lähteä pienesti liikkeelle, ei aina isolla kädellä piirtämään. Pitää myös alusta asti tuntua kivalta. Jos muutos tuntuu vastenmieliseltä, se harvoin kantaa pitkälle.
- joulukuuta 2024 (2)
- marraskuuta 2024 (1)
- lokakuuta 2024 (1)
- syyskuuta 2024 (1)
- elokuuta 2024 (1)
- kesäkuuta 2024 (4)
- toukokuuta 2024 (2)
- huhtikuuta 2024 (1)
- maaliskuuta 2024 (2)
- helmikuuta 2024 (2)
- tammikuuta 2024 (1)
- joulukuuta 2023 (3)
- marraskuuta 2023 (2)
- lokakuuta 2023 (2)
- syyskuuta 2023 (1)
- elokuuta 2023 (12)
- kesäkuuta 2023 (4)