Hyvinvoiva maakuntalainen
Wellbeing Superstars 19 maaliskuuta, 2024
Osuuskauppa Maakunnan 500 työntekijää tekevät vaativaa, fyysistä vuorotyötä ja siksi työssä jaksaminen ja oman työkunnon ylläpitäminen ovat ensiarvoisen tärkeitä. Maakunta on myös kasvava organisaatio, joka haluaa profiloitua pidettynä ja haluttuna työpaikkana.
Vuoden 2023 alussa Osuuskauppa Maakunnan ja Wellbeing Superstarsin starttaama työhyvinvoinnin valmennus Hyvinvoiva maakuntalainen tähtäsi työhyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen kehittämiseen seitsemän pilottiyksikön voimin.
Miten valmennus eteni ja mitä vuosi 2024 tuo tullessaan?
”Henkilökunnan työhyvinvointi on meidän tärkeimpiä painopistealueitamme”, kertoo Maakunnan henkilöstöpäällikkö Pia Tuomivaara. ”Hyvinvoivat työntekijät jaksavat paremmin ja luovat ympärilleen positiivista yhteisöllisen tekemisen meininkiä. Panostamme työhyvinvointiin, koska haluamme vahvistaa henkilöstön terveyttä ja auttaa vähentämään sairauspoissaoloja.”
Vuoden 2023 työhyvinvoinnin valmennusjaksoilla otettiin askeleita hyvinvoivaan arkeen, pohdittiin levon ja palautumisen merkitystä ja työstettiin aktiivisen arjen osa-alueita. Kuukausittaiset teemat ja viikoittaiset harjoitukset keskittyivät levon, liikunnan ja mielen tasapainottamiseen.
Valmennuksen tarkoituksena oli tehdä työhyvinvoinnista ja työssä jatkamisesta tiimien yhteinen asia. Osallistujien kokemukset valmennuksesta ovat olleet positiivisia ja valmennusta on pidetty monipuolisena erityisesti sen sisältämien eri aihealueiden ansiosta. Kiitosta keräsi myös valmennuksen salliva luonne: omasta hyvinvoinnista voi pitää huolta myös pienin, arkisin asioin, eikä parempaan arkeen tarvita hurjaa elämäntaparemonttia.
Valmennuksen jatkoa yksimielisesti kannattavien esihenkilöiden palautteessa nousivat esille niin hektisen työarjen haasteet kuin pienten muutosten merkityskin:
- ”Parasta valmennuksessa on yhteinen eteneminen pitkin matkaa, vaikka välillä keskustelulle ja osallistumiselle onkin jäänyt kiireisen työarjen keskellä liian vähän aikaa.”
- ”Pienillä muutoksilla on isoja vaikutuksia. Yhteinen tekeminen kannustaa enemmän ja pienetkin muutokset edesauttavat hyvinvointia. Muutoksen voi saada aikaiseksi jo pelkästään siitä, kun ajattelee asiaa toisin.”
- ”Työ on välillä todella fyysistä ja sen vastapainoksi kaipaamme työkuntoa ylläpitävää arjen aktiivisuutta.”
Wellbeing Superstars on tukenut Maakunnan matkaa kohti parempaa arkea askel askeleelta. Tsekkaa video Wellbeing Superstarsin Emmi Jokisen ja Antti Luukkasen vierailusta kaikkien mukana olleiden yksiköiden luona ja lue lisää kuukauden Wellbeing Superstarin, apulaismarketpäällikkö Tytti Halosen ajatuksia kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista!
”Osuuskauppa Maakunnassa työhyvinvointi on nostettu yhdeksi tärkeäksi työasiaksi muiden rinnalla”, kertoo Wellbeing Superstarsin toimitusjohtaja Antti Luukkanen. ”Jatkamme vuonna 2024 Maakunnan kanssa samaa, hyväksi havaittua rataa, seitsemän uuden yksikön liittyessä menoon mukaan yli 130 kollegan joukkoon, parempaa työarkea rakentamaan.”
- joulukuuta 2024 (2)
- marraskuuta 2024 (1)
- lokakuuta 2024 (1)
- syyskuuta 2024 (1)
- elokuuta 2024 (1)
- kesäkuuta 2024 (4)
- toukokuuta 2024 (2)
- huhtikuuta 2024 (1)
- maaliskuuta 2024 (2)
- helmikuuta 2024 (2)
- tammikuuta 2024 (1)
- joulukuuta 2023 (3)
- marraskuuta 2023 (2)
- lokakuuta 2023 (2)
- syyskuuta 2023 (1)
- elokuuta 2023 (12)
- kesäkuuta 2023 (4)